Aselajeja

Aselajeja
T-72M, F-18 C/D Hornets, Hamina class Missileboat Pori

keskiviikko 7. lokakuuta 2015

F-35


Lockheed Martin F-35:n ensilennosta tuli joulukuussa kuluneeksi 8 vuotta, mutta konetyypin lastentaudit ja ongelmat jatkuvat. Tehoton ja epäluotettava moottori, ominaisuuksien mukana kasvanut paino, heikko aseistus, liian pieni siipipinta-ala, hinta, käytön kalleus, hankala huollettavuus ja matala käytettävyys eivät tiedä hyvää tyypin käyttäjille, mutta vaihtoehdot ovat vähissä.

Biljoonan dollarin hävittäjäksi haukuttu F-35 on asetettu lentokieltoon 13 kertaa sitten vuoden 2007, keskimäärin kaksi kertaa vuodessa. Suurimmat ongelmat ovat olleet Pratt & Whitney F135 moottorissa. Syynä on todennäköisesti se, että koko F-35:n kehityskaaren ajan typpiin on lisäämällä lisätty yhä uusia ominaisuuksia, mikä on merkinnyt jatkuvasti kasvavaa painoa. F-35 on erittäin raskas yksimoottoriseksi hävittäjäksi; 35 tonnia täydessä polttoainelastissa. Vertailun vuoksi Suomen F/A-18:n maksimi lentoonlähtöpaino on 23,5 tonnia USAF:n F-15:n 40 tonnia, mutta niissä molemmissa on kaksi moottoria.

Vaikka Pratt & Whitneyn F135 on tehokas, se joutuu työntämään yhä raskaampaa konetta. Myös turpiinin siipien kestävyyden kanssa on ollut erityisen paljon ongelmia.



F-35:tä on kuvattu ylipainoiseksi ja alitehoiseksi. Jo varsin varhaisessa kehitysprojektin vaiheessa tutkimuslaitos RAND Corporationin mukaan F-35 ”ei pysty kaartamaan, ei ottamaan korkeutta eikä pakenemaan”. Kaikesta huolimatta koneesta on tulossa Yhdysvaltojen runsaslukuisin hävittäjätyyppi : 24900 konetta arvioituun 400 miljardin dollarin hintaan. Ja on muistettava, että Venäjä, Kiina, Etelä-Korea, Japani, Intia ja Turkki ovat tulossa viidennen sukupolven projekteillaan. Toissa vuonna toukokuun lopussa annettu tyypin projektiaikataulu on näyttänyt pitävän jao kohta kaksi vuotta – ensimmäistä kertaa tyypin koko kehitys- ja tuotantohistoriassa. F-35B-versiolle määritellään todennäköisesti alustava operatiivinen kyky ensi vuonna. Moottoriongelman ratkaisussa kerrotaan edistyneen ja aseiden käyttöjärjestelmissä kielletään olleenkaan mitään ongelmia, toisin kuin vielä viime vuoden puolella väitettiin.

Näyttää siltä, että F-35 saavuttaa tärkeimmät sille asetetut suoritusparametrit, mutta se ei anna aihetta henkselien paukutteluun. Jättimäiset kehityskustannukset, vuosien myöhästyminen aikataulusta, suuret hankinta- ja operointikustannukset ovat olleet kaukana ennalta asetuista luvuista. Numerot kaunistuvat hieman ajan kuluessa, mutta jäävät kauas alkuperäisistä tavoitteista. Vuoteen 2019 mennessä koneen perushinta yritetään painaa 4.sukupolven hävittäjän tasolle, 80 miljoonaan dollariin, mikä on kunnianhimoinen tavoite.
USA:n ilmavoimat on joutuneet F-35:n ja budjettikaton vuoksi jäädyttämään F-16-päivityksensä, mikä on johtanut käytettävyysongelmin. Lisäksi jo kulutuskäyttöön tullut noin 100 koneen F-35 laivasto nielee paljon kaikkein kokeneinta tukihenkilöstöä, jota tarvittaisiin muuallakin.
Yli 700 F-35-konetta on myyty Yhdysvaltojen ulkopuolelle, mutta ne ovat vasta aiesopimuksia. Myyntisopimuksia on alle viiden prosentin tuosta määrästä, joka tarvitaan, jotta päästäisiin suunniteltuihin tuotantovauhteihin ennen vuosikymmenen loppua.
F-35:n ostajat ja ostajakandidaatit pälyilevät budjettejaan ja tuotantoaikatauluja sekä haluavat tietää, mitä seuraava Block 4A/4B-päivitys pitää sisällään. Block 4A:n kehitys alkaa ensi vuonna ja B:n suunnitellaan tulevan operatiiviseksi vuonna 2024.
Päivityksen toivelista on pitkä: ydinasekyky, norjalaiset ja turkkilaiset risteilyohjukset, Iso-Britannian Brimstone- ja Meteor-ohjukset, USA:n merivoimien AIM-9X Block 3 sekä USA:n merijalkaväen datavuoyhteys neljännen sukupolven  koneiden kanssa ja lähi-ilmatukijärjestelmät. Luonnollisesti 4A/4B:ssä korjataan operatiivisessa testauksessa havaitut viat, mutta muuten ostajat saavat todennäköisesti valmistautua kompromisseihin.

Teknikko lataa F-35:n tietokoneen asejärjestelmään dataa harjoitusta varten.

Riskejä ja mahdollisuuksia

Ohjelman mukaan lähteneet tilaajat joutuvat nielemään sen riskit. HUDin korvaaminen kokonaan kypäränäytöllä on esimerkki yhdestä suurimmasta F-35:n kanssa otetuista riskeistä. Nyt koulutuslaivueisiin on alettu toimittaa kolmannen sukupolven kypäränäyttöjä viimeisiin käyttötesteihin.
Seuraava riskitaso on operatiivinen. Vastahäiveteknologia muuttui teoriasta käytännöksi vuonna 2013,kun Venäjä toi näytille 55Zh6ME-tutkajärjestelmän. Viime vuonna Kiinalla oli jo kopio siitä ja väitteitä häiveteknologian voittamisesta tuli muitakin infrapuna- ja tutkajärjestelmien kehittäjiltä.
Kuluvanan vuonna samaa on tulossa lisää ja edullisimmillaan häivekoneita näkee vaikkapa venäläisen P18-tutkan digitoidulla versiolla. Juuri tämän vuoksi Yhdysvaltojen merivoimat keskittyy tällä hetkellä ottamaan käyttöön lisää ja parempia Boeing EA_18G Growler- elektronisen sodankäynnin suihkukoneita, jotka häiritsevät vihollisen tutkia niiden välttämisen sijasta.
Onko häiveteknologia siis kuollut ja samalla F-35:n operatiivinen etulyöntiasema kuopattu? Ei ole. Nykyisten sensorien aikakaudella ilman häiveteknologiaa lentävät hävittäjät ovat joka tapauksessa huomattavasti helpompia havaita ja siksi myös ampua alas niin maasta kuin ilmastakin. Sen vuoksi jopa F/A-18E/F Super Horneteihin on lisätty häiveteknologia ja Advanced Super Horneteissa sitä on vielä enemmän. Häiveteknologiasta on tulossa hävittäjiin yhtä normaali varustus kuin radiosta tai tutkasta.
Vaikka F-35:tä ei ole veistetty niin kaarevalinjaiseksi kuin F-22-hävittäjää tai B-2 pommikonetta, jotka on suunniteltu välttämään eri suunilta tulevaa tutkasäteilyä, niin se on tehty niitä paremmin säteilyä absorboivasta materiaalista. Lisäksi koneen oman järjestelmän tiedetään pystyvän häiritsemään vihollisen tutkia niiden käyttämistä aallon pituuksista riippumatta ja ylikuorimittamaan lähestyvien ohjusten ohjausjärjestelmät – siis ainakin teoriassa. Mutta eipä ole tietoa siitäkään, miten Venäjän uuden sukupolven ilmatorjuntajärjestelmät – S-300:sta lähtien – toimivat tositilanteessa, koska niitä ei ole koskaan vihassa laukaistu. Vielä ei myöskään tiedetä , mitä F-35:n mahdollistama verkottunut sodankäynti merkitsee käytännössä.
Mutta korvaako häiveteknologian, ulottavamman tutkan ja elso- ominaisuuksien yhdistelmä sen tosiasian, että F-35 on pääosin hidas ja menettää ketteryyden ylisoonisen nopeuden  saavutettuaan pienen siipipinta-alan vuoksi? Lisäksi sen asekuiluun mahtuu vain kaksi isompaa tai neljä pienempää pommia tai enintään neljä keskimatkan ilmataisteluohjusta.. Koska näillä ohjuksilla osuminen nopeasti liikkuvaan maaliin on nykyäänkin vaikeaa, on niitä uusissa venäläiskoneissa vähintään kahdeksan. Entä jos F-35:llä joudutaankin kaartotaisteluun? En löisi vetoa F-35:n puolesta vaikkapa Sukhoi-30:tä vastaan – saati Su-35;tä. F-35:n voi tietysti varustaa myös ulkoisin ripustimin, mutta niiden myötä katoaa viimeinenkin häiveominaisuuksista saatu hyöty.

F-35B aseluukut auki. Asekuiluun mahtuu vain kaksi isompaa tai neljä pienempää pommia tai neljä keskimatkan ilmataisteluohjusta.

F-35:n puutteet ovat yksi syy, miksi Yhdysvallat kehittää nyt kovalla kiireellä hypersoonisia – yli viisi kertaa ääntä nopeampia – pitkän kantaman aseita, joilla erittäin vaikeasti torjuttava ase voitaisiin laukaista ilmatorjunnan kantaman ulkopuolelta. Silloin ei olisi väliä, vaikka lennettäisiin antiikkisella B-52-pommiokoneella, joissa ei ole häiveteknologian häivääkään. Hypersooniset aseet ovat vain osoittautuneet hyvin vaikeiksi kehitettäviksi.
Koska F-35 on kallis niitä myös hankitaan vähemmän. Koska se on kallis lentää ja huoltaa, niillä lennetään vähemmän. Tämä ei ehkä ole ongelma Yhdysvalloille, jolle tulee 2400 konetta ja jolla resursseja on lähes rajattomasti ja tarvittaessa F-22 siivoaa taivaan vihollisista, mutta monille pienemmille maille tämä voi merkitä ilmapuolustuksen selvää heikkenemistä.
Käytettävyyden tiedetään muodostuvan F-35:n yhdeksi ongelmaksi. USAF:n koneiden käytettävyys on ollut noin 75 prosenttia, mutta B-2-häivepommittajien vain 47 prosenttia ja F-22:ein 69 prosenttia. Suomessa ilmavoimien tavoitteena on ollut pitää Hornetien käytettävyys yli 70 prosentissa ja tiedän sen olleen ainakin ajoittain jopa yli 80 prosenttia, mikä on huippuluokkaa maailmassa. Se merkitsee, että 62 hävittäjästä 44-52 on ollut koko ajan käytettävissä. Kuvitellaan, että meillä olisi nykyisten Hornetien tilalla 40 F-35-hävittäjää, joista käytettävissä olisi 27 konetta (69%): hävittäjävoimat lähes puolittuisi nykyisestä.

F-35:lle on valittavissa suuri valikoima aseita,mutta häivemoodissa siihen mahtuu vain 1500 kilogrammaa pommeja ja ohjuksia. Kaikki ripustimet käytössä aseita saa mukaan yli 8000 kilogrammaa, mutta samalla koneen tutkapinta-ala kasvaa huomattavasti.

Väärälle tielle

F-35:n kovin kritiikki tulee yllättävältä taholta: Yhdysvaltain ilmavoimien hankintapäällikkö, kenraaliluutnantti Charles Davis, sanoi vuosi sitten, että Joint Strike Fighter oli tuomittu samana päivänä, kun hankintasopimus allekirjoitettiin. hän ei sanonut sitä viime vuosien tyypissä havaittujen teknisten ongelmien, puolustusbudjettikaton tai Kiinan häivehävittäjäkehityksen takia, vaan tyyppi oli hänen mielestään tuomittu jo alusta pitäen.
Tilanne oli hänen mukaansa selvä jo vuonna 1996, kun kahden kilpailevan ehdotuksen monimutkaisuus, hinta ja kehitysaikataulu olivat ensi kertaa nähtävissä. Kaikki viittasivat harkitsemattoman suureen, hintavaan ja hitaaseen ponnistukseen , joka tulisi maksamaan enemmän, kestämään kauemmin ja tuottamaan vähemmän kuin luvattiin. Ongelmat olivat ennustettavissa – ja ennen kaikkea – vältettävissä. miksi JSF-ohjelma räjäytti budjettinsa ja aikataulunsa, kun samaan aikaan merivoimien Virginia-luokan sukellusveneohjelma alitti budjettinsa, oli edellä aikataulustaan ja ylittänyt odotukset suorituskykynsä suhteen?  Davisin mukaan heti JSF-projektin alussa valittiin vääränlainen tie: perustettiin massiivinen byrokratia, asetettiin valmistumispäivä liian kauas tulevaisuuteen, tehtiin liian suuri budjetti ja valittiin liian monimutkainen tekninen arkkitehtuuri. Tämä ruokki laajeneva toimintakulttuuria, jossa nousevat hinnat ja loittonevat virstanpylväät nähtiin vääjäämättömiksi ja jossa pääasiallinen ongelmanratkaisustrategia oli venyttää aika taulua, maksaa lisää rahaa ja lisätä projektin monimutkaisuutta.
Näin ei tarvinnut käydä. Olisi voitu toimia samalla tavoin kuin sukellusveneprojektissa, joka suunniteltiin alun perin kustannustehokkaaksi. Lähdettiin liikkeelle siitä, että on muutettava sitä tapaa , jolla sukellusveneitä on tähän asti rakennettu. Budjettia ei rakennettu projektin merkityksen perusteella, vaan sen perusteella, miten saadaan tehtyä eniten mahdollisimman vähällä.
Samalla periaatteella toiminut USAF:n tutkimuslaboratorio rakensi maailmanluokan supertietokoneen, joka päihitti suorituskyvyssä kaikki Pentagonin supertietokoneet käyttäen 1760:tä PlayStation III:a. Hinnaksi tuli 10 prosenttia supertietokoneen normaalista hinnasta.

Yölennolla jälkipoltin päällä. Suurilla nopeuksilla F-35:n kerrotaan menettävän ketteryytensä.

Ei vaihtoehtoja?

Onko JSF-projekti liian myöhäistä lopettaa? Ehkä on käymässä samalla tavoin kuin aikanaan Concorde- matkustajakoneen kanssa, johon oli pantu jo niin paljon aikaa ja rahaa, että projektia ei voitu enää lopettaa. Näin tuntuvat ainakin ajattelevan peräti neljä Yhdysvaltojen kongressiin puolustuspaneelia, jota kaikki mukisematta hyväksyivät F-35-ohjelman rahoituksen ja suunnitelmat kuluvalle vuodelle. Heitä ei haitannut yhtään viimekesäinen moottoripalo ja sitä seurannut lentokielto, jonka vuoksi ensiesiintyminen Franborough´n ilmailunäyttelyssä piti perua.
Totuus on, että Yhdysvalloilla ei ole vaihtoehtoja, ilma-aseen nykyiset työhevoset, F-16- ja F/A-18C/D-hävittäjät ovat auttamattomasti vanhenemassa eikä niitä voida pitää kunnossa loputtomiin. Jos nyt alettaisiin jälleen suunnitella uutta hävittäjää puhtaalta pöydältä, ehtisi hävittäjä kantaan syntyä melkoinen kuoppa, ennen kuin uusi koe olisi käytössä – ja kuka takaa, että se olisi yhtään parempi kuin F-35? USA:n merivoimat pystyy sinnittelemään ehkä pitkäänkin Super Hornetien kanssa, mutta ilmavoimilla ja merivoimilla ei tätä mahdollisuutta ole.
Onko sitten Yhdysvaltojen liittolaisilla ja monilla muillakaan hävittäjiään uusivilla mailla vaihtoehtoja? Se jää nähtäväksi. Useat länsimaat näyttävät laittaneen kaikki munat saman F-35-koriin. Muutama projektimaa saattaa kuitenkin olla kääntämässä takkiaan.
Lokakuun lopussa Boeing vuoti tiedon allekirjoitetuista F/A-18 Super Hornet- tarjouksen vastakauppa sopimuksista tanskalaisen puolustusteollisuuden toimijoiden kanssa, vaikka maa ei ole vielä tehnyt virallista päätöstä hävittäjähankinnastaan. Kanada, joka on kiemurrellut F-35:n hankinnan kanssa jo pitkään, on löytänyt lisäargumentin, joka puoltaa Super Hornetien hankkimista: maa ei tarvitse hävittäjää, jonka pitäisi toimiva vahvan ilmatorjunnan vaikutuspiirissä.
Mutta mitä muita hävittäjiä on tarjolla amerikkalaisten F-35:n ja Super Hornetien lisäksi? Dassault Rafale ja Eurofighter Typhoon ovat 2000-luvun alun hävittäjiä ja alkavat olla jo kypsässä iässä ensi vuosikymmenellä. JAS Gripenin uudempi malli on tulossa tuotantoon muutaman vuoden päästä, mutta sen kyvyt eivät ole vielä selvillä . Edellinen malli hävisit testeissä sekä Rafalelle että Typhoniille ja sillä oli myös ongelmia yhteisoperaatioissa NATO- koneiden kanssa, koska käyttää eri polttoainetta, Etelä-Korean, Japanin, Intian ja Turkin 2020-luvulla ehkä valmistuvista hävittäjäprojekteista tiedetään vielä vähemmän kuin Gripen E:stä.
Venäjän hävittäjäteollisuuden tuotteiden perään haikailevien on syytä muistaa, että Venäjä ei myy ulkomaille koneita yhtä hyvällä varustuksella kuin kotimaahan; niiden moottorit ja sensorit ovat kaikki heikompia. Ainiakin NATO -maille tämä vaihtoehto on joka tapauksessa pois suljettu. Kiinalaiset hävittäjät ovat tuskin vaihtoehto millekään länsimaalle, jos niitä edes heille myytäisiin. Amerikkalaisilla on siis varsin vahva jalansija 2020-luvun hävittäjämarkkinoilla, mutta voi vain toivoa, että syntyvät kaupat palvelevat ostajia yhtä hyvin kuin myyjiä.


Pohjoismaiden ilmavoimien nykyinen ja tuleva koko. Pohjoismailla on yhdessä huomattavan voimakas ilma-ase, johon kuuluu yli 300 konetta. Tilanne on muuttumassa, kun ilmavoimat saavat uudet konetyypit: Ruotsin, Norjan ja Tanskan ilmavoimat pienenevät keskimäärin 37 prosenttia. Uusien konetyyppien yhä nousevien hintojen vuoksi konemäärän lasku on odotettavissa Suomessakin. Pohjoismainen ilmavoima heikkenee oletettavasti yli sadalla koneella ja samaan aikaan Venäjän ilma-ase kasvaa.






Blogitekstin lähde(+kartta): Siivet, The Wings 1/2015
Kuvat: Internet
Video: Youtube




4 kommenttia:

  1. Moi. Kerrassaan hieno ja suorastaan tyhjentävä postaus tästä turhasta tuotteesta. Rafale olisi paljon parempi vaihtoehto.

    Olen jo pitkään ollut sitä mieltä että suomen puolustusvoimille pitää ostaa vain Jas, CV90-30, ja Leopard laatu tuotteita

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Oli tähän asiaan paljonkin kerättyä aineistoa, mutta lopussa käytin lähes ainoastaan Siivet lehden juttua, koska siinä oli sanottu tuo oleellinen. Toivottavasti eivät tuota romua Suomeen valitse!

      Poista
  2. Huomaatko, kuinka paljon F-16 muistuttaa 21 migiä ylhäältä päin katsottuna.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samaa muotoa on, mutta Migissä on ehkä täydellisempi deltasiipi....
      ??

      Poista